Ihmisenä minua kuvaavat parhaiten energisyys, sosiaalisuus, avoimuus ja empaattisuus. Olen myös hyvä kuuntelija. Olen aina tehnyt ihmisläheistä työtä. Alussa toimin kätilönä synnytyssalissa. Urapolun edetessä työskentelin opettajana. Tällä hetkellä työskentelen erityisopetuksen parissa.
Minua on aina kiinnostanut erilaiset ihmiset. Muutosmatka missä tahansa elämäntilanteessa on mahdollista. Olen valmis kulkemaan rinnallasi, auttamaan ja tukemaan elämän erilaisissa karikoissa. Yhdessä voimme löytää uusia päämääriä ja tavoitteita. Myös elämän kriiseissä tukeminen on minulle tuttua. Vaikeisiin tilanteisiin löytyy usein ratkaisuja, kun niitä lähdetään yhdessä tutkimaan ja pohtimaan.
Olen opiskellut neuropsykiatriseksi valmentajaksi sekä keho-mielimenetelmiä. Käytän näitä menetelmiä työssäni asiakkaiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemiseen. Lisäksi minulla on osaamista addiktioiden ja neuropsykiatrian yhteydestä toisiinsa.
Vapaa-aikani kuluu liikkumisen ja perheen parissa.

