Avun pyytämisen sietämätön vaikeus

Oletko koskaan katunut jälkeenpäin pyytäneesi apua? En minäkään. Mutta miksi se tuntuu edelleen niin ***** hankalalta? Johtuuko se suomalaisesta vaatimattomuudesta, kenties häpeästä yksin pärjäämättömyydestä? Emmekö vain halua olla vaivaksi toisille? Ehkä olemme itse juuri niitä, jotka usein ovat muiden tukena. Jokainen meistä kuitenkin tarvitsee apuja jossakin vaiheessa. Jos olisi mahdollista saada keinoja parempaan pärjäämiseen, miksi niitä ei hyödyntäisi?

Ihminen on pohjimmiltaan luotu selviytymään. Kehossamme jylläävät monimutkaiset hormonaaliset ja hermostolliset säätelymekanismit, jotka on luotu erilaisten uhkien varalle. Ehkä myös sisäänrakennettu kokemus yksin pärjäämisestä ja sen tärkeydestä on peruja esihistoriallisista ajoista. Selviytymisvietti on ollut aikoinaan elintärkeä, mutta maailma on muuttunut sittemmin kovasti. Vaikka olemme yhä sama laji, luonnollinen elinympäristö sekä muu elämä ovat täysin päälaellaan. Nyky-yhteiskunnassa vallitsee suorituskeskeisyys, kiire ja yksinäisyys. Hyvänä puolena on kuitenkin se, että myös auttavia tahoja on saatavilla.

Tietenkin välillä täytyy ottaa vaaleanpunaiset lasit pois silmiltä ja pohtia asioita monelta näkökannalta. Myös huonoja kokemuksia löytyy, se on varma. Avun pyytämisen kannalta ikävä kokemus syntyy silloin, jos vaikeuksia vähätellään, ei ymmärretä tai osata ottaa tosissaan. Jos ollaan realistisia, kaikki ihmiset eivät ole niitä kaikista empaattisimpia, parhaita kuuntelijoita tai auttajia. Sitä suuremmalla syyllä välillä olisi hyvä luottaa alan ammattilaiseen: henkilöön, jonka syvintä osaamista on nimenomaan kuuntelu, ymmärrys, auttaminen ja asioiden eteenpäin vieminen yksilöllisesti juuri tarpeittesi mukaan.

Joten, seuraavalla kerralla ollessasi kahden vaiheilla, valitse niistä se parempi. Tarkoitan tietenkin sitä, että yksin selviytymisen sijaan valitse pyytää apua. Kynnys pään sisällä voi olla korkea, mutta ylityksen jälkeen vastassa on pehmeä patja ja valoisampi tulevaisuus. On äärettömän arvokasta tunnistaa oma avun tarve

ja motivoitua tekemään jotain asialle. Se on ensimmäinen askel, anna meidän hoitaa loput. SUJUssa otetaan juuri sinunlaisiasi avosylin vastaan.

SUJUvaa kasvua

Piskuruisesta itsensä työllistämisestä alkunsa saanut SUJU Oy laajentaa toimintojaan 1.1.2024 alkaen ulottumaan Pirkanmaan lisäksi Keski-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueille. Näin mm. NUOTTI-valmennus toteutetaan alueilla, joiden toimitilat sijaitsevat keskeisillä paikoilla alueen isoja kaupunkeja (Tampere, Jyväskylä ja Seinäjoki). NUOTTI-valmennus on toki myös liikkuvaa työtä, jota toteutetaan tarpeitten mukaisesti osallistujan kotona, arjen ympäristössä, verkostoissa sekä myös etätapaamisina.

NUOTTI-valmennuksen rinnalla SUJUssa tehdään neuropsykiatrista valmennusta, lyhytterapiaa sekä seksuaalineuvontaa. Neurovähemmistön teemoihin liittyviä koulutuksia tehdään tilauksesta. Lisäksi teemme oppimisvaikeuksiin liittyviä testejä lausuntoineen. SUJUn/NePRO toiminta tuottaa Oma väylä -kuntoutusta, joka on melko uusi neuropsykiatrisen kohderyhmän ikioma moniammatillisesti toteutettu kuntoutusvuosi. Tähän pääset tutustumaan rinnakkaisella kotisivullamme nepro.fi

Tänään soitteli tutkimusta tekevä henkilö ja kertoi tekevänsä haastatteluja mikroyrittäjille. Juhlallista oli sanoa, että me SUJUna emme enää ole mikroyritys. Haaveesta toteuttaa neuropsykiatrisen osaamisen palvelukeskus on tullut totta. SUJU on pidetty ja houkutteleva työpaikka eri alojen ammattilaisille. Yhteistyötä tekevät terveydenhoitoalan, sosiaalialan ja kasvatusalan asiantuntijat erilaisine työhistorioineen ja lisäkoulutuksineen. Yhteistä meille kaikille on arvolähtöinen toimijuus, jatkuvaan itsensä kehittymiseen pyrkiminen, rohkeus ja ilo sekä se, että kaikki tänne töihin hakeutuneet ihmiset tekevät merkityksellistä työtä koko sydämellään.

Kasvusta huolimatta SUJU haluaa pysyä ihmisenkokoisena ja -näköisenä paikkana, johon jokainen kokee olevansa tervetullut.

Toimitusjohtajan terveiset kirjoitti Hanna Untala